Vapaus on kaikkien oikeus
Muistan hämärästi ajan, jolloin olin kunnon kansalainen ja kävin oikeissa töissä. Hoidin tiukasti oman tehtäväkenttäni, enkä rönsyillen luonut uusia työpaikkoja tai aiheuttanut yhteiskunnalle muutakaan harmia, kuten keksinyt uusia työskentelytapoja tai -muotoja.
Palkkapäivä oli joka kuun 15. ja töihin saavuin aamulla kiltisti klo 8.00, vaikka taivaalta olisi satanut äkäisiä norsuja. Kotiin pääsisi kuitenkin lähtemään kätevästi suoraan ruuhkaan klo 16.reikäreikä. Tuota odotettua vapautumishetkeä tahditti hienosti ja onnistuneesti ajatukset ja rytmin keskeyttävät 2 x 12 min kahvitauot ja yksi puolen tunnin lounas, jolloin ehtisi häthätää kipaisemaan kaupasta suolisto-ongelmia lisäävän valmislounaan ja soittamaan yhden henkilökohtaisen puhelun. Luonnollisesti sosiaalinen media oltiin blokattu työkoneilta, ettei vaan pääsisi verkottumaan ja toimimaan vaikkapa työntekijälähettiläänä. Jotain uuttakin olisi voinut sieltä kesken päivän vahingossa oppia. Herranjestas.
En kokenut olevani kovinkaan onnellinen tai mitenkään erityisen tuottava, saati luova tuolloin, mutta hyppy tuntemattomaan pelotti paljon. Se tuntematon oli yrittäjän vapaa elämä, haavemaailma, jossa päivän rytmin valitsisin itse, tuottaisin työtä, asioita ja palveluita oman sisäisen hehkuni ja jatkuvan oppimisen kautta aina vain paremmin ja kehittyvämmin. Kukaan ei vahtisi, sanelisi eikä rajoittaisi itsellisen ihmisen taitoa rakentaa asioita ja luoda uutta. Tehdä asioita paremmin. Menestyksekkäämmin.
Pelko pitää ruodussa
Uskon, että suurin kynnys ylittää rotko työntekijästä yrittäjäksi on pelko – ja se on ihan aiheellista! Yrittäjää vaanii monet vaarat, kuten itsensä loppuun polttaminen, läheisten ihmisten tuomitseminen, verokiemurat ja pakolliset rajut kulut, mahdolliset huonot sopimukset asiakkaiden tai työntekijöiden kanssa, hidastunut kassankierto, tavarantoimittajien viiveet, reklamaatiot, viivästysmaksut, jäykkä byrokratia, väärään kohtaan ajoittuvat nuhakuumeet, markkinoinnin vaikeus ja kilpailu, toimintaympäristön jatkuvat muutokset, alihankkijoiden saatavuus ja laatu, teknologioiden omaksuminen ja hyödyntäminen, verkostojen luominen, ajatustyön ja perheen yhteensovittaminen – näin muutamia ohimennen mainitakseni. Ongelmia, ongelmia, ongelmia. Syviä ongelmia. Vaaroja.
8-16 päivävankila tuntuukin lohdullisen miellyttävältä paikalta, kun oikein pohtii. Hulluhan sieltä irtautuisi! Toisella puolella odottaa vain vatsakatarri, velkavankila, masennusta, loputtomasti ongelmia ja unettomia öitä. Totaalinen poistuminen yhteiskunnan työntekijälle tarjoamasta tukijärjestelmästä. Perheelliselle naiselle näkymä oli yhtä kiirastulen kuuman liekkimeren kanssa: En pilaisi ainoastaan omaa, vaan myös lasteni elämän. Sanoohan sen jo järkikin – ja kaikki muutkin: ”Et voi onnistua, älä lähde varmasta työpaikasta, ajattele nyt lapsiakin, oletko hullu? Ei Suomessa voi kukaan yrittäjänä pärjätä!” – kertoivat tietävästi kaikki ympärillä olevat ihmiseni.
Tiesivät tosin väärin. Voipas. Menestyminen on vaikeaa, mutta mahdollista.
Menestyminen yrittäjänä vaatii suunnattomasti voimavaroja, rohkeutta, hysteeristä ongelmanratkaisukykyä ja voimakasta tahtotilaa hyvillä hermoilla höystettynä, ripauksen onnea ja ennen kaikkea hyviä ihmisiä ympärille, jotka yrittäjänä saa kuitenkin onneksi ihan itse valita.
Olkaamme rehellisiä ja tunnustakaamme, että onhan se tyhjästä skaalaavaksi yrittäjäksi ryhtyminen ihan helvetin haastavaa – ja jos taaksepäin katsoo, niin voi olla, että tekemättä olisi jäänyt, jos olisin lähtöhetkellä tiennyt kaikki realisoituneet vastoinkäymiset, joita matkalla kohti vapaata ja menestyvää yrittäjäelämää olen kohdannut. Siksi tiedän, ettei tämä polku ole kaikkien kuljettavaksi. On luotava uudenlaisia keinoja tehdä töitä. Sellaisia, joissa on yhdistetty työntekijän turvallisuuden tunne ja yrittäjän vapaus. Molemmista napaten ne parhaat puolet. Poistaen pelot ja luoden vapautta.
Mitäpä, jos vastakkainasettelun aika olisikin ohi?
Voisimmeko jo elää maailmassa, jossa on oikeasti kolmaskin vaihtoehto? Sellainen työntekijän ja yrittäjän välimuoto, jossa vastuuta on jaettu osaamisen ja mieltymysten mukaisesti. Aikaa ja paikkaa uhmaten töitä saa tehdä silloin, kun siihen on parhaimmillaan ja vaikuttaen itse työtehtäviensä määrään ja laatuun. Jos sinun osaamistasi on kirjoittaminen, saisit keskittyä täysin siihen, jonkun toisen hoitaessa taloushallinnon kiemurat tai sen yleisesti viheliäisenä pidetyn myynnin tehtävät? Eikö kuulostakin unelmalta?
Unelma on tehty todeksi
Olemme tehneet yhteisöni kanssa tuosta unelmasta hiljalleen totta. Meillä vapaus on suurin arvo, mutta pyrimme silti turvaamaan jokaiselle tekijällemme hänen yksilöllisesti kaipaamansa selustan. Joskus se on riittävä määrä töitä, palkkaa tai yhteisön tukea, osaamisen hyödyntämistä oikea-aikaisesti nivoen sitä kollegoiden erikoistaitojen kanssa yhteen. Toisinaan tekijät kaipaavat vapautta tehdä töitään kelloon tai paikkaan katsomatta – sekin järjestyy. Jokaisen tekijän parhaita puolia keskitetään siten, että toisen vahvuuksilla kumotaan jokaisessa olevat heikkoudet. 12 minuutin taukoja ei tarvita. Voi pitää taukoa vaikka 12 tuntia ja antaa vapaudessa syntyneiden ajatusten löytää rauhassa ulostulokanavansa.
Väitänkin röyhkeästi, pitkäaikaiseen empiiriseen tietoon perustaen, että töiden, osaamisen ja tiedon suvereenissa jakamisessa, digitaalisten apuvälineiden pelottomassa ja kokeellisessa hyödyntämisessä, kellokortin ja työpisteen raa’assa poistamisessa sekä yhteisön parviälyssä elää uuden maailman tapa työskennellä. Se kolmas tekemisen muoto. Ja se on jo täällä kaikkien saatavilla. Tarvitaan vain halu organisoida asiat paremmin, yhteisöllisemmin ja ennakkoluulottomasti.
Vapauden aika on tullut. Kaikille.