P*ska yrityskulttuuri on oma vikasi
Yrityskulttuureista ja niiden muuttamisesta puhutaan ja kirjoitetaan nykypäivänä paljon etenkin asiantuntijavetoisilla toimialoilla. Sanotaan, että yrityskulttuuri on yksi tärkeimmistä, jollei tärkein erottautumistekijä kiivaassa kilpailussa asiantuntijoista sekä asiakkaista. Yrityskulttuurin muuttamiseksi käynnistetään projekteja ja kirjoitetaan auki arvoja ja kulttuurikoodeja analysoiden, mistä yrityksen DNA oikeastaan muodostuu ja mikä siitä tekisi vielä paremman. Yrityskulttuurille nimetään usein organisaatiossa oma johtaja tai omistaja, joka vastaa siitä, että yrityskulttuuri kehittyy.
Puhe yrityskulttuurin johtamisesta ja omistamisesta saa helposti aikaan mielikuvan, että yrityskulttuuri on ylhäältä tai ulkopuolelta vedetty hanke, jonka voi antaa “jonkun muun” tehtäväksi. Odotellaan, että johto tekee taikatemppuja tai ulkoa palkattu konsultti antaa avaimet siihen, miten yrityskulttuuria saadaan uudistettua. Yrityskulttuurin on oltava johdon sydämenasia, mutta missä välissä on unohtunut se, että yrityskulttuurin on oltava myös ihan jokaisen yrityksen työntekijän sydämenasia?
Jokainen meistä on omalla läsnäolollaan luomassa yrityskulttuuria päivittäin siitä sekunnista lähtien, kun avaa läppärin tai astuu toimiston ovesta sisään. On helppo syyttää talousmittareita optimoivaa johtoa, IT:n lanseeraamia tökkiviä järjestelmiä, linjoja pitkin tulevaa asiakasta, nuivaa naamaa naapurisermin takana tai pahaa kahvia sylkevää automaattia. On helppo naureskella vanhentuneille arvoille, haukkua surkeita kotisivuja tai pyöritellä päätä historian myötä kasautuneille prosesseille, jotka ovat kaukana leanista. On niin helppoa löytää syyllisiä sille, että töissä on kurjaa eikä yrityskulttuurilla voi ylpeillä.
Entä jos p*ska yrityskulttuuri onkin ihan oma vikasi? Et välttämättä voi talousmittareille tai tökkiville järjestelmille mitään, mutta voit itse valita, miten johdat itseäsi ja omaa ajatteluasi. Valitset itse, miten suhtaudut työympäristöösi ja millaista kulttuuria omalla olemisellasi olet luomassa. Haasta itsesi määrätietoisesti levittämään omiin ajatuksiisi ja ympärillesi positiivista fiilistä valittamisen sijaan. Keskity hyvään. Jos tunnistat korjattavia asioita, mieti, miten voit niitä parantaa omassa vaikutuspiirissäsi. Hyväksy ja päästä irti asioista, joihin et voi vaikuttaa.
Ota myös vastuu omasta onnellisuudestasi työpaikalla. Kohtaa rohkeasti ajatuksesi, unelmasi ja tavoitteesi. Kelaa ja kirjaa ylös säännöllisesti, mitkä asiat sinua töissä ja sen ulkopuolella motivoivat, mihin suuntaan haluat ammattilaisena kasvaa ja mitkä ovat askeleesi sinne päästäksesi. Mistä pitää luopua ja mitä pitää saada tilalle, että pääset tavoitteeseesi? Mieti, millaista tukea siihen tarvitset ja toisaalta, miten henkilökohtaiset tavoitteesi hyödyttävät yritystä, jossa olet töissä. Kestä kompromisseja, jos ne johtavat pitkällä tähtäimellä kohti unelmiasi (jos eivät, irtisanoudu). Kun teet jotain itsellesi merkityksellistä josta yritys hyötyy, kaikki voittavat.
Tunnista, mikä sinulle on työssäsi tärkeää ja mistä innostut. Tule töihin hyvällä mielellä. Se on hienoin asia, jonka voit tehdä yrityskulttuurin, itsesi ja kollegoidesi eteen – heti huomisaamuna.
Katso myös Toiset mielipiteet yrityskulttuurista
Yrityskulttuuri on tärkein erottautumistekijäsi
Yrityskulttuurit syövät strategioita aamupalaksi?
Osuva strategia on kulttuurin kaveri
Strategia syö kulttuurin pala kerrallaan
Hyvällä johtajuudella voi kääntää mitä vaan myönteiseen suuntaan