Kyynisyys on pahin vihollisesi
Miksi pitää olla raivokkaan sitkeä, jotta voi menestyä? Emmekö voisi suoda menestystä kaikille vähemmällä. Väitän, että kannustavampi ilmapiiri, jossa saa epäonnistua, ruokkii menestystä laajemmin.
Kun aloitin filosofian opiskelun viime vuosituhannella, luennoitsija kysyi, ketkä olivat lukeneet Mika Waltarin Johannes Angeloksen. Innokkaana nostin käteni. Hän halusi tietää, miten filosofeille kirjan lopussa kävi. En muistanut, ja sekös harmitti. Heidät kaikki tapettiin, luennoitsija totesi.
Aivan.
Mikä oli tarinan opetus? Se, että filosofit katsottiin liian vaarallisiksi valtaapitäville 1450-luvun Konstantinopolissa. Valistunut mieli oli uhka tyrannialle. Jos se on uhka tyrannialle, se on mahdollisuus vapaalle yhteiskunnalle ja demokratialle.
Valistunut mieli pyrkii ajattelemaan tuttujakin asioita uusista tulokulmista. Tämä on Esa Saarisen viesti Aalto-yliopiston vuosittaisella Filosofia ja systeemiajattelu -kurssilla. Kurssi ei voisi olla ajankohtaisempi. Siinä pyritään vahvistamaan laaja-alaista ja luovaa ajattelua. Pyritään tukemaan uskallusta tutkia asioita eri kulmista – muista kuin ne, mihin taustamme, ympäristömme, media, koulutuksemme ja muut vaikuttimet meitä automaattisesti ohjaisivat. Saarinen kannustaa lämpöön ja inhimillisyyteen, muiden ja itsensä kannustamiseen.
Mielestäni nämä viimeisen virkkeen teemat ovat erittäin tärkeitä menestymisen kannalta.
Kritiikki ei ole itseisarvo.
Mielestäni meillä ei kannusteta tarpeeksi, ei ainakaan muita. Kun joku yrittää, hänet todennäköisesti teilataan – ainakin sosiaalisessa mediassa. Kaverini kertoi juuri Facebookissa, että ihmiset olivat nauraneet hänen tavoitteelleen juosta marathon toukokuussa. Hän on tällä hetkellä ylipainoinen, huonokuntoinen mies, joka aloitti kuntokuurinsa vuoden alussa. Miksi teilata toinen ennen kuin hän on yrittänyt? Ja miksi teilata hänet, jos hän yrittää ja epäonnistuu? Mitä väliä sillä on, jos ei onnistu – eikö pääasia ole, että yrittää?
Aidosti ihmetyttää tämä piirre kulttuurissamme. Jossain kulttuurissa yrittämistä pidetään jopa arvossa. Meillä taas vallitsee usein kyynisyys. Sehän on paljon helpompaa. On helpompaa olla kyyninen kuin yrittää. Tämä mentaliteetti näkyy luonnollisesti myös sosiaalisessa mediassa. Siellä huutelevat ne, jotka eivät uskalla itse tehdä asioita uudella tavalla. Kritiikki ilman vaihtoehtoja on yhtä tyhjän kanssa. Kriittisyys ei mielestäni ole itseisarvo.
Kannustaminen on.
Kyynistyminen alkaa jo koulussa. Muistan, kun koulussa ilkuttiin kielten tunnilla niille, jotka eivät osanneet ääntää oikein – aika harva lopulta vielä yläasteikäisenä osasi. Jouduin itse tähän samaan tilanteeseen, kun olin 16-vuotiaana vuoden Uudessa-Seelannissa. Kaikki odottivat innolla vuoroani lukea historian tunnilla kappaletta ääneen. Ääntämiseni oli erilaista kuin heidän. Mutta kukaan ei nauranut – he olivat kiinnostuneita, mutta eivät kokeneet tarvetta ilkkua. Päinvastoin, he tulivat sanomaan, kuinka hyvin meni ja kuinka vaikeaa mahtoi olla käydä koulua vieraalla kielellä.
Toinen esimerkki. Ystäväni muutti syksyllä Suomesta Ruotsiin, ja halusi pistää lapsensa paikalliseen kouluun. Koulussa hän mainitsi, että mitenkähän tämä ruotsalainen koulu nyt pystyy opettamaan näitä suomalaisia lapsia, jotka ovat tähän mennessä olleet maailman parhaan opetuksen alaisia kotimaassaan. Ruotsalainen opettaja oli vastannut, että kyllä, Suomessa on maailman paras opetus, se on totta, mutta meillä panostetaan hyvään meininkiin, turvalliseen ja kannustavaan yhdessäoloon, jossa kaikki saavat yrittää.
Sanoisin, ettei huonompi strategia, kun katsoo, miten Ruotsilla menee.
Kansakunnalla voisi olla menestymisen mentaliteetti.
Usein menestyminen perustuu mentaliteettiin. Sisukkuus ja sitkeät yksilöt palkitaan. Tästä oivana esimerkkinä on Saara Aalto, joka on itse raivannut esteet tieltään ja uskonut tekemiseensä. Mutta kysynkin, miksi vain sisua arvostetaan, miksi koemme, että pitää olla raivokkaan sitkeä ja mennä läpi harmaan kiven, jotta voi menestyä? Emmekö voisi suoda sitä kaikille vähemmällä. Yleisesti hyväksyvämpi ja kannustavampi ilmapiiri, jossa saa myös epäonnistua, ruokkisi menestystä laajemmin, eikä vain niille, jotka ovat tarpeiksi sissejä kestämään ivat ja kolhut.
Väitän, että mentaliteetin yleisellä muutoksella pääsisimme nykyistä paljon pidemmälle. Pääoppinaine päiväkodissa ja koulussa pitäisi olla yrittäminen – minkä tahansa asian. Ja sivuaineina hyväksyminen ja kannustaminen.
P.S. Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu –kurssin luennot ovat katsottavissa YouTubessa.