Johtaja, kenen maaliin pelaat?
Kun Pep Guardiola aloitti vuonna 2008 FC Barcelonan päävalmentajana, joukkueen suurin tähti oli Ronaldinho, jolla oli ollut suuri rooli Barcan voittaessa La Ligan ja Mestareiden liigan. Ronaldinho oli myös valittu maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi.
Guardiola päätti kuitenkin ensi töikseen hankkiutua eroon Ronaldinhosta. Valmentaja uskoi, että tähti oli jo menettämässä voitonnälkänsä ja intohimonsa jalkapalloon. Hän oli kiinnostuneempi faneistaan ja menestyksestään kuin joukkueestaan ja sen kehittymisestä.
Ja kaiken lisäksi Guardiola oli oikeassa: Ronaldinhon ura kääntyi AC Milanissa kohtalaisen alun jälkeen selvään laskuun. Barcelona sen sijaan nousi Guardiolan johdolla aivan uudelle tasolle, hänen aikakaudellaan maailman kiistatta parhaaksi seurajoukkueeksi.
Ronaldinhoa innosti hänen saavuttamansa menestys ja siksi tärkein suhde ei ollut enää joukkueeseen, vaan häntä seuraavaan suureen yleisöön.
Voi kuinka helppoa onkaan tunnistaa tähän samaan sortuneita työelämän ammattilaisia nykyisen somejulkisuuden aikakaudella.
Voittoisa joukkue ei voi jäädä lepäämään laakereillaan. Voittaneeseenkin joukkueeseen tarvitaan nälkäisiä pelaajia, jotka eivät tyydy tämänhetkisen menestykseen, vaan hamuavat jo seuraavaa mestaruutta.
Saman tietävät myös parhaat yritysjohtajat. Hyvä johtaja osaa tietysti nauttia menestyksestään, mutta ennen kaikkea hän oppii siitä.
Myös yrityksissä nykyinen menestys voi nimittäin olla tulevan menestyksen suurin este. Johto, joka paistattelee tämänhetkisen menestyksen loisteessa tai – vielä pahempaa – muistelee takavuosien mestaruuskausia, on aina uhka osakkeenomistajille. Suurin riski kaikista riskeistä on pitkään jatkunut menestys.