Vittuilu ei ole välittämistä
Väitän, ettei vittuilulla ja välittämisellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Välittäminen lähtee siitä, että arvostaa toista ihmistä tasavertaisena ja haluaa hyvää toiselle. Välittäessään pystyy aistimaan ja tuntemaan miltä toisesta ihmisestä tuntuu ja olemaan aidosti iloinen toisen puolesta. Välittävä huulenheitto ja leikkimielinen naljailu ovat täysin eri asia kuin isolla V:llä alkava ilkeän vivahteen sisältä sivallus ihon alle.
Vittuiluun ei koskaan totu eikä sille tulla immuuniksi.
Väitän myös, että vittuiluun kannustava yrityskulttuuri on aikuisten ihmisten keksimä puolustus työpaikkakiusaamiselle.
Samat tyypit, jotka ovat oppineet jo päiväkoti-iässä pätemään ilkeilyllä, jatkavat oppimallansa tiellä läpi elämänsä. Tällöin ei tarvitse ottaa mistään tilanteesta vastuuta tai yhtään miettiä, miltä toisesta tuntuu tai mitä suustaan päästää. Kaikki suusta tulevat sammakot, kun voidaan kuitata rähähtävällä naurulla huumoriksi.
Jos organisaatiokulttuurin sanotaan syövän strategian aamupalaksi, niin vittuileminen puolestaa syövyttää ja sairastuttaa pysyvästi yrityksen kulttuurin. Se lamauttaa ja muuttaa lopulta yrityksen ilmapiirin ja hengen apaattisen harmaaksi. Harmaa ja apaattinen tunnelma vähentää sitoutumista yrityksen tavoitteisiin. Tällöin yrityksessä ei myöskään tulla näkemään innostumisia tai vilpitöntä iloa toisten onnistumisista. Tällaisessa työympäristössä herkkyys ja luovuus eivät uskaltaudu ulos eivätkä ihmiset anna kuin murto-osan omasta potentiaalistaan.
Yrityksillä ei ole varaa ylläpitää harmaata apatiakulttuuria. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten toisemme kohtaamme ja millaisen jäljen toisiimme jätämme. Voimme aina valita lähdemmekö mukaan ilkeämieliseen heittelyyn vai jätämmekö vastuullisina aikuisina silläkin kertaa tilanteen väliin.