Robotiikka ja rakkaus
Robotiikasta ja rakkaudesta
Näen monien ihmisten hekumoivan “kaiken” automatisoinnista. Tavara- ja informaatiovirrat kulkevat vakaasti, automaattisesti, tehokkaasti ja…. tunteettomasti.
Yrityksen ja asiakkaan välinen suhde on puolidigitaalisessa maailmassa intensiivinen. Prosesseja pitää hieroa, informaatiota vaihtaa, korjata ja kehittää. Kaikkeen tähän liittyy kontakti toiseen ihmiseen, välineestä riippumatta. Opitaan toisistamme ihmisinä, tullaan tutuiksi, opitaan luottamaan. Ihmisten välille syntyy suhde, joka kantaa ja kukoistaa tai sitten ei. Vaikeakin suhde on suhde, ja ihmiselle parempi kuin ei suhdetta.
Kun robotit automatisoivat prosessit ne puuskuttavat eteenpäin kuin idän pikajuna. Palveluyrityksessä käännetään digitaalista mittaria tarpeen mukaan ja asiakas katsoo asioiden tapahtuvan, toimivan ja tuottavan tulosta. Se on se ihana utopia, meille kaikille?
Vaikka kaikki prosessit automatisoituisivat ihminen säilyy analogisena, ihminen säilyy tuntevana. Ihminen ajattelee, että välittääkö tuo yritys minusta asiakkaana. Minä näen kyllä, että robotit tekevät työnsä, mutta välittääkö joku minusta? Olenko minä asiakkaana tärkeä, vai vain tiliä tuottava lypsylehmä lypsykoneessa?
Robotti on rationaalinen, ihminen ei. Jos sinä pelkäät pimeää ja laitat robotin tutkimaan sängyn alta, pelko ei katoa, vaikka robotti raportoi ettei mörköjä löytynyt mutta jos ihminen ottaa kädestä ja sanoo “älä pelkää”, pelkomme vähenee.
Tulevaisuus on robottien ja rakkauden ammattilaisten. Tulemme tarvitsemaan laumoittain ihmisosaajia, robottiosaajien rinnalle. Ne toimivat yhdessä. Robotti välittää informaatiota tai tavaraa, ihminen välittää ihmisestä. Lisäarvo löytyy rakkaudesta, kuten aina. Kun robotteja myydään Prismassa, ei tehokkuudesta saa enää kilpailuetua. Ne jotka välittävät eniten voittavat, koska he omistavat suhteet. Vahvemmin kuin milloinkaan.
Todelliset voittajat eivät ole ne jotka robotisoivat eniten vaan ne, jotka rakastavat eniten.